Viime näkemisen jälkeen olen lukenut seuraavat kirjat:
Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola
Toiveikas ja hyvälle tuulelle saava kirja naisesta, joka potkut saatuaan perustaa ravintolan ystävänsä kanssa. Tämän ostin kirpparilta viidelläkymmenellä sentillä ja taisin lukea melkein yhden Turku-Helsinki -junamatkan aikana. Aika kevyttä lukemista, ei vaatinut kauheasti omaa ajatustyötä.
Niina Hakalahti: Aavasaksa
Vähän liian suomalaista minun makuuni. Kaikilla menee huonosti, on talvi, loskaa, räntää ja kyyneleitä. Kyllä tässä taisi ihan toiveikas loppu olla, ja minun oli pakko valvoa myöhään yöllä lukiessani koska halusin tietää, mitä henkilöille tapahtuu. Hyvin kirjoitettu.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Olen joskus yrittänyt lukea joitakin venäläisiä klassikoita mutten koskaan ole päässyt kovinkaan pitkälle. Tämän kanssa yllätyin erittäin iloisesti. Mitä, venäläinen klassikko voi olla hauska? Ja koukuttava? (Anteeksi kaikille venäläisten klassikoiden ystäville. Lupaan ja vannon, että joskus vielä saan itsekin luettua dostojevskini ja tolstoini.) Nauroin ääneen lukuisia kertoja ja kirja oli mukanani monessa paikassa kun halusin vain tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Luin myös silloin, kun olisi pitänyt tehdä jotain ihan muuta... Se nyt tosin ei ole mitään uutta.
Reidar Palmgren: Lentämisen alkeet
Tämäkin oli aika suomalaista (siinä mielessä siis että kaikilla menee huonosti), mutta pidin tästä silti! Vanha teatteri jossa kummittelee ei voi olla muuta kuin mielenkiintoista, ja vähän kusipää päähenkilö oli virkistävää vaihtelua.
Jonathan Coe: Unen talo
Turun pääkirjastossa on sellainen pöytä jolle voi etsiä kirjaston hyllyiltä oman lempikirjansa ja laittaa sen esille suositeltavaksi. (Itse vein sinne tämän.) Tämän kirjan nappasin kyseiseltä pöydältä, muuten en olisi varmaankaan tullut huomanneeksi koko teosta. Kirjassa unet ja todellisuus, nykyisyys ja menneisyys kietoutuivat mielenkiintoiseksi vyyhdiksi, ja loppuratkaisu oli sellainen, jota en olisi mitenkään osannut arvata. Pidin kirjasta todella paljon.
Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa
Angel ei kuitenkaan ymmärtänyt, miksi oli niin tärkeää opetella jokaisen taivaan tähden nimi. Eikö olisi sentään parempi tietää jokaisen ihmisen nimi samalta kadulta?
Tämän kirjan luin yhdeltä istumalta alusta loppuun. Kirjan päähenkilö, tansanialainen Angel, joka asuu nykyään Ruandassa miehensä ja viiden lapsenlapsensa kanssa, omistaa kakkuliikkeen. Kakkutilauksien vastaanottamisen lomassa hän kuuntelee hyvin tarkasti mitä asiakkailla on sanottavana, ja hyvin usein he päätyvät kertomaan hänelle asioita, joita eivät kaikille kertoisi. Ruandan kansanmurhasta on kirjan kohdalla kulunut viitisen vuotta ja sen varjo näkyy vieläkin kaupungin asukkaiden elämässä. Angel saa kuulla aika rankkojakin tarinoita, ja hänenkin menneisyydessään on asioita, joita hän ei haluaisi ajatella. Kirjan aikana Angel oppii hyväksymään menneen. Vaikka kirjassa käsitellään välillä rankkojakin asioita, kokonaistunnelma on hyväntuulinen ja kepeä. Kerronta vie mennessään ja hahmot ovat aitoja. Rakastuin!
Toivottavasti nämä lyhyet tekstit kelpaavat teille, en ole tuottanut minkäänlaista tekstiä pitkiin aikoihin. Taidan olla vähän ruosteessa, pahoittelut siitä... Nähdään taas pian (hehhheh).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti