lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kesä, kärpäset ja kirjat

Anteeksi blogihiljaisuus! Jotenkin tämä kirjoittaminen aina unohtuu välillä, mutta sitten kun luen taas jonkun oikein hyvän kirjan, blogi muistuu mieleeni. On nimittäin tosi mukavaa muistella hyvää lukukokemusta! 

Tällä kertaa muistin blogin luettuani Jonas Jonassonin kirjan Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Kuten ehkä nimestä kuuluukin, tästä kirjasta ei huumoria puuttunut. Tapahtumat lähtevät käyntiin siitä kun päähenkilö Allan Karlsson karkaa Malmköpingin vanhainkodista satavuotissyntymäpäivänsä aamuna. Hän ei olekaan mikään tavallinen satavuotias, vaan harvinaisen vetreä ja selväjärkinen. Hän suuntaa bussiasemalle ja puolivahingossa saa sieltä haltuunsa matkalaukun, joka on täynnä käteistä. Pian Allan ja matkan varrella mukaan tarttuneet uudet ystävät (ja yksi entinen sirkusnorsukin) huomaavat, että heitä jahtaa poliisi, media sekä vaaralliset rikolliset.

Ei Allanin elämä aikaisemminkaan ole ollut mitään kovin rauhallista, sillä hän on pitkän elämänsä aikana ehtinyt asioida suurmiehien kanssa ja vaikuttanut moneen maailmanhistorian käännekohtaan. Asiassa on kummallista se, ettei hän koskaan ole oikein ollut kiinnostunut politiikasta eikä uskonnosta, ja silti on sadan elinvuotensa aikana asioinut mm. Maon, Francon, Stalinin, Churchillin ja parin Yhdysvaltain presidentin kanssa.

Yleensä en niin välitä humoristisista kirjoista, monissa niissä kun huomaa, että kirjailija yrittää aivan koko ajan olla hauska, eikä sellainen oikeastaan edes ole hauskaa, alkaa vain pitkästyttää lukeminen. Mutta tässä kirjassa, vaikka humoristinen ote säilyi koko lähes neljäsataasivuisen kirjan ajan, se ei kuitenkaan ollut puuduttavaa, vaan aidosti hauskaa. Allanin elämässä on ollut niin paljon kommelluksia ja vielä satavuotiaanakin joutuu sellaiseen seikkailuun, ettei sille voi kuin päätä pudistellen nauraa.

Pidin kirjasta todella paljon. Todellakin iloinen yllätys, hyvä että nimi veti kirjastossa puoleensa ja lainasin tämän. Oli kyllä vähän hankalaa lukea junassa kun koko ajan meinasin nauraa milloin millekin jutulle. Mikä siinä oikein on, että luen hauskoja kirjoja aina juuri julkisessa kulkuvälineessä? Alkavat ihmiset pitämään ihan höpsönä, kun yksikseni naureskelen. Ei kai sille vain voi mitään...

Nyt kun on kesä, minulla on tietenkin suunnitelmissa käyttää vapaa-aikani loikoillen pihalla ja lukien kirjoja. Mikä voisi olla kesäisempää kuin muurahaisia täynnä oleva huopa, hyvä kirja ja palaneet olkapäät? Jos sattuu vielä oikein hyvin, aurinko meneekin pilveen, kohta alkaa jo sataa kaatamalla, kirja täytyy pelastaa ja mennä sisälle harmitellen sitä, miten reippaasta ulkoilusta ei taaskaan tullut mitään.

Pari päivää sitten luin yhdeltä istumalta kuistilla istuskellen (yhdeltä istumalta istuskellen, hmm, olipas taas fiksusti sanottu...) Nick Hornbyn kirjan nimeltä Poika.  Olen aina pitänyt Nick Hornbyn tyylistä, eikä tämäkään kirja pettänyt odotuksia. Suosittelen!

(Viime blogipäivityksen jälkeen myös luettu kirjat Agatha Christie: Cat Among the Pigeons, Agatha Christie: Murha maalaiskylässä, Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa, Eileen Favorite: Sankarittaret.)


Ei muuta tällä kertaa. Paitsi että kertokaapas omia suosikkikirjojanne, jotka sopisivat kesälukemiseksi!