keskiviikko 7. elokuuta 2013

All You Need is Love (diddi-di-di-di)

Hmm, näköjään olen viime aikoina lukenut rakkausromaaneja? Täsmälleen sanottuna olen lukenut kaksi rakkausromaania. Onhan sekin jo aika paljon, ainakin minulle. Toinen oli onnellinen, toinen surullinen. Toinen kliseinen, toinen ei. Molempien parissa viihdyin, vaikken yleensä pidäkään rakkausromaaneissa, jos niissä ei ole muuta juonta kuin se rakkaustarina.

Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti (ja bloggaajan polvet)
Nicolas Barreaun Rakkausromaanin reseptin valitsin kansikuvan perusteella. Takakannen tekstikin vaikutti houkuttelevalta. Kadonnut romaanikirjailija, ranskalainen kokki ja kustannustoimittaja, joka ei ole aivan sitä miltä näyttää.

Alku vei mukanaan, kuvailua Aurélien harhailusta sateisessa Pariisissa. Lopulta hän päätyy kirjakauppaan, josta löytämässään romaanissa päähenkilö muistuttaa täsmälleen häntä itseään. Tästä kiinnostuneena Aurélie haluaa etsiä kirjan kirjoittajan, mutta se on vaikeampaa kuin hän luuli...

Kun pääsin toiseen lukuun hämmennyin hetkeksi, kun en tajunnut, että minäkertoja vaihtui. Joka toinen luku on Aurélien, joka toinen kustannustoimittaja Andrén näkökulmasta. Jostain syystä en pahemmin pitänyt miespäähenkilöstä, mutta Aurélie oli paljon mielyttävämpi. En tiedä miksi.

Kirjasta tuli mieleen romcom-elokuvat. Se ei välttämättä ole kovin hyvä asia... elokuviin tällaiset kliseiset juonet tuntuvat sopivan paremmin. Siinä ei odotakaan muuta kuin sitä, että loppuratkaisun tietää jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen. Toisaalta kirjassa olikin ehkä tärkeämpää, miten ratkaisuun päädytään, eikä lopun ennalta-arvattomuus ollut kuitenkaan mikään suuri pettymys.

Sanoisin että jos kaipaatte kevyttä kesälukemista, Rakkausromaanin resepti on siihen tarkoitukseen oikein mainio. Syvällinen se ei ole, mutta viihdyttävä kyllä.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus
Epäröin hetken ennen kuin lainasin tämän kirjan, koska olen nähnyt Gardellin kolmiosaisesta romaanista tehdyn tv-sarjan, ja se oli surullinen. Liian surullinen. Se oli kuitenkin myös niin hyvä, että minun oli pakko ottaa selvää, olisivatko kirjat, joihin sarja perustuu, vielä parempia. Ensimmäinen osa ainakin oli, ja uskon, että seuraavat osat (joita ei ole vielä suomennettu) eivät myöskään petä odotuksia.

"On vuosi 1982. Nuori ja kaunis Rasmus astuu junasta Tukholman keskusasemalla. Taakse jää pikkukylä Värmlannissa, edessä on syntinen Tukholma. 
Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille Jumalasta. Mikään ei voi horjuttaa hänen uskoaan paitsi, että oven sattuu avaaamaan Paul; Jumalan luomista homoista lämpimin, hauskin ja flirtein ikinä. 
Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen."
Tässä kirjassa ei ole mitään teennäistä. Henkilöillä on kaikilla omat vikansa, eihän kukaan ole täydellinen, mutta silti heistä ei voi olla pitämättä. Tarina on ihan kuin jonkun oikeasta elämästä. Ehkä siksi, että se on. "Kirjassa kerrottu on todella tapahtunut. Kauan sitten, Tukholman kaupungissa. Nuoria miehiä sairastui,kuihtui ja kuoli pois. Jonas Gardell oli yksi niistä, jotka selviytyivät. Tämä on tarina hänestä ja hänen ystävistään."

En olisi halunnut lukea eteenpäin, tiesin mitä oli tulossa. Silti minun oli pakko jatkaa. Rasmuksen ja Benjaminin tarinat olivat vielä toiveikkaita. Mutta koko ajan taustalla painoi tulevaisuuden uhka.

Ehkä tätä kirjaa ei pitäisi edes sanoa rakkausromaaniksi. On se sitäkin, mutta paljon muutakin. Vähän harmittaa, että olin ensin katsonut sarjan. Toisaalta sarja oli kyllä todella hyvin tehty, ja siinä ei paljoa poikettu alkuperäisteoksesta.

Ehkä minun täytyy lukea seuraavatkin osat sitten kun ne on suomennettu. Sitä itkemistä odotellessa...